Home » Parhaat kalastuspaikat Suomessa

Suomi on tunnettu vesistöistään ja maata kutsutaankin tuhansien järvien maaksi. Tämän takia se on erinomainen paikka vapaa-ajan kalastusta harrastaville. Kalastuksen lisäksi kalastajat saavat elämyksiä Suomen kauniista luonnosta. Suomen vesistöt ovat myös ainutlaatuisia siksi, että ne ovat puhtaita ja rauhallisia kalastuspaikkoja.

Kalastus on myös oiva koko perheen harrastus. Kalastusta voi harrastaa kesämökin laiturilta ongella kalastaen tai matkustamalla Suomen sisävesissä etsien itselle uusia kalapaikkoja. Jos omaa kesämökkiä ei ole, voi mökin vuokrata järven rannalta vaikkapa viikonlopuksi ja nauttia samalla kalastaen järvimaisemasta.

Suomessa voi kalastaa monenlaisia kalalajeja. Suomen vesistöissä esiintyy esimerkiksi ahventa, kuhaa, siikaa, lohta, lahnaa, silakkaa, madetta, säynävää, särkeä, nieriää ja muikkua. Vesistöissä esiintyy myös rapuja, joita voidaan ravustaa. Suomessa voi kalastaa meri-, järvi- ja jokialueilla.

Kotimaamme on myös erinomainen vaihtoehto, jos haluaa harrastaa pilkkimistä. Kalastuslupaa pilkkimiseen ja onkimiseen ei tarvita, sillä Suomessa se kuuluu jokamiehenoikeuteen. Muihin kalastusmuotoihin, esimerkiksi viehekalastukseen, pyydystyskalastukseen ja ravustukseen tarvitaan kalastuslupa. Ahvenanmaalla kalastuslupa on erilainen ja lupa pitää aina kysyä kalastusoikeuden haltijalta.

Suomessa on paljon hyviä kalastuspaikkoja ja kalastamaan pääsekin helposti joka puolella maata. Eri alueiden parhaimmat kalastuspaikat on kerätty ylös, voit tutkailla niitä helposti tästä Helsingin Sanomien kirjoituksesta. Suomen kala-alueilla lajit ovat periaatteessa kaikkialla Suomessa samat, mutta olosuhteet ja kalastuskulttuuri vaihtelevat.

Lapin erämaa-alueella vähäisen asutuksen vuoksi vesistöt ovat myös täynnä kalaa. Samalla kalastaja voi nauttia kesän yöttömästä yöstä tai syksyn värikkäästä ruskasta. Järvi-Suomi on Euroopan suurin vesistöalue ja sieltä kalastaja löytääkin monenlaisia kalastuspaikkoja. Suomen länsirannikolta löytyy Pohjanlahden rannikko, jokialueita ja järviä, joihin kalastajan kannattaa suunnata. Etelä-Suomessa kalastaja voi lähteä suoraan suurkaupungista helposti saaristoon kalaan.