Pilkkiminen


Pilkkiminen on muihin kalastusmuotoihin nähden halpa harrastus. Välineiksi pilkkijä tarvitsee kairan, jolla kairataan reikä jäähän. Pilkkivapoja on erilaisia, mutta käytetyimpiä pilkkivapoja on esimerkiksi jäykkäkärkinen vapa sekä haarukkavapa. Pilkkisiimaksi kannattaa ostaa esimerkiksi keltaista talvikalastukseen suunniteltua siimaa, sillä se näkyy parhaiten lumea vasten. Pilkkijät tarvitsevat myös pilkkejä, koukkuja ja syöttejä. Syöttejä saa kalastuskaupoista, suosituimpia ovat kärpäsentoukat. Pilkkijän kannattaa hankkia sohjokauha. Sen avulla kauhotaan sohjot pilkkireiästä, että pilkkiminen olisi helpompaa. Pilkkirepun ostaminen on suositeltavaa: sen sisään mahtuu pilkkijän tarvikkeet ja sitä voidaan käyttää jäällä myös istuimena.Kylmällä säällä pilkkijän tulee pukeutua lämpimästi. Jäällä yleensä puhaltaa pistävä viima. Pilkkijöiden kannattaa ehdottomasti suojata hyvin päänsä, kätensä ja kaulansa. Pilkkijän kannattaa kerrospukeutua ja lämpimän talvitakin lisäksi hankkia pelastusliivit. Pilkkikäsineet eli kynsikkäät ovat erinomaiset pilkkijälle. Käsineissä sormenpäät ovat näkyvillä, jotta pilkkijä voisi helposti käsitellä pilkkivapaa ja saalista.Pilkkijä tarvitsee itselleen jäänaskalit. Aina jäälle astuessaan pilkkijän tulisi varmistaa, että hänellä roikkuu naskalit kaulassa. Jäihin pudotessaan pilkkijän kuuluu kääntyä tulosuuntaan ja lyödä naskalit tukevasti jäähän kiinni. Tämän jälkeen pilkkijän täytyy yrittää nostaa itsensä ylös potkaisemalla yhtäaikaisesti molemmilla jaloilla ja onnistuessaan ryömiä hitaasti kohti rantaa. Jäälle ei kannata mennä ikinä yksin. Jos vaaratilanne pääsee tapahtumaan, täytyy välittömästi soittaa hätänumeroon. Pilkkijän kannattaa varustautua myös ensiapupakkauksella.